Onko vakaussopimus valhetta vähempiosaiselle?
Hannu Ikonen:
VAKAUS ON VALHE VÄHEMPIOSAISELLE
Kun monetaristinen oppi vakauden merkityksestä ja inflaation vastaisesta taistelusta oli saatu ympättyä yhteiskuntaan ja sen taloudellisiin toimijoihin, oli suunta eriarvoistavaan yhteiskunttaan silattu, rikkaiden rikastua ja köyhien köyhtyä. Vakauden vyörytys alkoi Suomessa 80-luvun puolivälistä kun hyväksyttiin tuloerojen kasvu, vakauttava raha- ja finassipolitiikka. Euroalue ja EKP synnytettiin tämän ”valtavirtaisen” talousteorian vallitessa Eurooppaa ja maailmaa. Tämä ei ole markkinataloutta, jossa talouden keskeisten toimijoiden tehtäväksi on tullut säädellä arvonmitan (rahan) arvoa, ei tuottaa hyvinvoinnin edellyttämiä tavaroita ja palveluja.
Politikot ja sen kyvyttömiksi saatetut instituutiot, eivät kykene muuttamaan ”vakautettua” taloutta hyvinvoinniksi koska se ei pysty ”paperitaloutta” muuttamaan realitaloudeksi, ”vakauden vaatimusten vallitessa”. Keynesin jo aikanaan mainitsema, että realitalouden kasvu edellyttää inflaatiota, on monetarismin opeissa nollattu, keskuspankit kuohittu ja yksityiselle rahoitussektorille säädetty ”rahanluontioikeus”. Kiistatta on käynyt niin, että funktionaalinen tulonjako on pahasti kieroutnut kun markkinatalous ei toimi, köyhät eivät saa lakkoilla tulojensa nostamiseksi, vanhusten eläkertuvaa leikataan, päivähoitoa ja koulutusta supistetaan ja SOTE-palvelut ajetaan alas. Tämä kaikki ns. ”sisäinen inflaatio”, että ”ulkoinen inflaatio” ei heikentäisi ”paperitalouden” arvoja ja omistuksia.
Asiassa on tärkeä kysymys, että voivatko vallan käyttäjät sijoittaa inflaation minne haluavat, ulos (valuutojen arvon lasku), sisään (leikkaukset, ”työmarkkinaohjeistus”) vai arvopapereihin (”kupla”, papereiden nimellisarvo ei vastaa realiarvoa). Tämän mekanismin säätelyä eivät enää politikot hallitse, ehkä pahantahtoisuuttaan, ehkä ymmärtämättömyyttään, loppuun ”lobattuina” he joutuvat taipumaan ”vakauden vaatimuksiin”, jotka he ovat itse luoneet ja hyväksyneet, ehkä teorian merkitystä vähemmän arvioiden?
Inflaatiota on pumpattu nyt arvopapereihin ja sieltä se voi ”inflaatioksi” realisoitua romahduksen-, kuplan puhkeamisen kautta, jolloin se tuhoaa rahoitusrakenteita, tuo hetkellisen investointilaman, kurjuuden köyhyyteen ja tarpeen tarkastella uudelleen, minne inflaatio on syytä sijoittaa markkinataloudessa, realitalouteen vai ”rahoituskuplan” sisään. ”Kuplan sisässä” finanssimaailma rakentelee rauhaisia ”syväsatamia” veroparatiiseihin kun valuuttojen numerisina arvoina mitattujen omaisuuksien arvoja ei mikään uhkaa.
Maailmantalouden kasvu alkoi 80-luvun puolivälistä hidastua kun monetarismi valtasi paikkansa maailmantaloudessa, ”vakauden” aika alkoi, rahan ei tarvinnut paeta inflaatiota, nyt vain verottajaa. Teollistuneiden maiden keskiluokka alkoi valua kohti köyhyyttä ja pääomatulot alkoivat kasvamaan työtuloihin nähden, jolloin ”veroparatiisien” merkitys lähti nousuun. Tänään ”perinteisen” inflaation hyväksyminen, olisi yksinkertainen ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita yritetään nyt yksittäisinä/erillisinä ongelmina ratkoa. Päälimmäisenä roikkuu ”vakautettu kuplaomaisuuksien arvo” veroparatiiseissa ja Suomessa ”pienten askelten politiikalla” köyhyyden, vähäosaisuuden kasvu. Inflaatio on suhteellisesti progressiivinen, se ”verottaa” suurempia valuuttoihin sidottuja, numeerisia arvoja enemmän kuin realitalouden omistuksia. Tarvitaan todellisia rakenteellisia uudistuksia suhteessamme euroon, Eurooppaan ja maailmaan. Inflaatio on oikeudenmukainen, ”hyvä renki, mutta huono isäntä”.
Hannu Ikonen
Lieksa sd
VAKAUS ON VALHE VÄHEMPIOSAISELLE
Kun monetaristinen oppi vakauden merkityksestä ja inflaation vastaisesta taistelusta oli saatu ympättyä yhteiskuntaan ja sen taloudellisiin toimijoihin, oli suunta eriarvoistavaan yhteiskunttaan silattu, rikkaiden rikastua ja köyhien köyhtyä. Vakauden vyörytys alkoi Suomessa 80-luvun puolivälistä kun hyväksyttiin tuloerojen kasvu, vakauttava raha- ja finassipolitiikka. Euroalue ja EKP synnytettiin tämän ”valtavirtaisen” talousteorian vallitessa Eurooppaa ja maailmaa. Tämä ei ole markkinataloutta, jossa talouden keskeisten toimijoiden tehtäväksi on tullut säädellä arvonmitan (rahan) arvoa, ei tuottaa hyvinvoinnin edellyttämiä tavaroita ja palveluja.
Politikot ja sen kyvyttömiksi saatetut instituutiot, eivät kykene muuttamaan ”vakautettua” taloutta hyvinvoinniksi koska se ei pysty ”paperitaloutta” muuttamaan realitaloudeksi, ”vakauden vaatimusten vallitessa”. Keynesin jo aikanaan mainitsema, että realitalouden kasvu edellyttää inflaatiota, on monetarismin opeissa nollattu, keskuspankit kuohittu ja yksityiselle rahoitussektorille säädetty ”rahanluontioikeus”. Kiistatta on käynyt niin, että funktionaalinen tulonjako on pahasti kieroutnut kun markkinatalous ei toimi, köyhät eivät saa lakkoilla tulojensa nostamiseksi, vanhusten eläkertuvaa leikataan, päivähoitoa ja koulutusta supistetaan ja SOTE-palvelut ajetaan alas. Tämä kaikki ns. ”sisäinen inflaatio”, että ”ulkoinen inflaatio” ei heikentäisi ”paperitalouden” arvoja ja omistuksia.
Asiassa on tärkeä kysymys, että voivatko vallan käyttäjät sijoittaa inflaation minne haluavat, ulos (valuutojen arvon lasku), sisään (leikkaukset, ”työmarkkinaohjeistus”) vai arvopapereihin (”kupla”, papereiden nimellisarvo ei vastaa realiarvoa). Tämän mekanismin säätelyä eivät enää politikot hallitse, ehkä pahantahtoisuuttaan, ehkä ymmärtämättömyyttään, loppuun ”lobattuina” he joutuvat taipumaan ”vakauden vaatimuksiin”, jotka he ovat itse luoneet ja hyväksyneet, ehkä teorian merkitystä vähemmän arvioiden?
Inflaatiota on pumpattu nyt arvopapereihin ja sieltä se voi ”inflaatioksi” realisoitua romahduksen-, kuplan puhkeamisen kautta, jolloin se tuhoaa rahoitusrakenteita, tuo hetkellisen investointilaman, kurjuuden köyhyyteen ja tarpeen tarkastella uudelleen, minne inflaatio on syytä sijoittaa markkinataloudessa, realitalouteen vai ”rahoituskuplan” sisään. ”Kuplan sisässä” finanssimaailma rakentelee rauhaisia ”syväsatamia” veroparatiiseihin kun valuuttojen numerisina arvoina mitattujen omaisuuksien arvoja ei mikään uhkaa.
Maailmantalouden kasvu alkoi 80-luvun puolivälistä hidastua kun monetarismi valtasi paikkansa maailmantaloudessa, ”vakauden” aika alkoi, rahan ei tarvinnut paeta inflaatiota, nyt vain verottajaa. Teollistuneiden maiden keskiluokka alkoi valua kohti köyhyyttä ja pääomatulot alkoivat kasvamaan työtuloihin nähden, jolloin ”veroparatiisien” merkitys lähti nousuun. Tänään ”perinteisen” inflaation hyväksyminen, olisi yksinkertainen ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita yritetään nyt yksittäisinä/erillisinä ongelmina ratkoa. Päälimmäisenä roikkuu ”vakautettu kuplaomaisuuksien arvo” veroparatiiseissa ja Suomessa ”pienten askelten politiikalla” köyhyyden, vähäosaisuuden kasvu. Inflaatio on suhteellisesti progressiivinen, se ”verottaa” suurempia valuuttoihin sidottuja, numeerisia arvoja enemmän kuin realitalouden omistuksia. Tarvitaan todellisia rakenteellisia uudistuksia suhteessamme euroon, Eurooppaan ja maailmaan. Inflaatio on oikeudenmukainen, ”hyvä renki, mutta huono isäntä”.
Hannu Ikonen
Lieksa sd
Kommentit
Lähetä kommentti