"Eduskunnan tulee nauttia markkinavoimien luottamusta."
Hannu Ikonen:
EDUSKUNNAN TULEE NAUTTIA MARKKINAVOIMIEN LUOTTAMUSTA
Markkinavoimat ajavat demokraattisen päätöksenteon tilaa yhä ahtaammaksi. Demokraattinen päätöksenteko ja edustuksellinen demokratia ovat kriisissä, äänestysprosentit laskevat. Yhä vähemmän on asioita, joista voidaan edustajien välityksellä päättää. Demokratian laatu ja laajuus lukitaan direktiivein, laein, budjettiraamein ”vakaiksi” ja tätä vakautta markkinavoimat edellyttävät kultakin päätöksentekotasolta. Budjetteja ei enää revitä auki lisätalousarvioin tai kunnissa talousarvioylityksin vaan toiminta sopeutetaan markkinavoimien edellyttämään tilaan vaikka demokraattinen muutostahto muuta edellyttäisi.
Kevään eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa päätetään demokraattisen päätöksenteon tilan laajentamisesta tai kaventamisesta, markkinavoimien toimiessa demokratian vastapoolina, yhtiöiden hallituksiin demokratia ei ulotu. ”Yhtiöiden hallitusten päätöksenteko” on päästetty tunkeutumaan kaikille – enemmän tai vähemmän – perinteisen demokratian hallitsemille alueille, joiden varaan hyvinvointi on rakennettu. Markkinavoimat syventävät osuuttaan yhteiskunnallisessa palvelutuotannossa alueella, joka ulottuu lasten päivähoidosta vanhusten hoivaan ja kaikkeen siltä väliltä. Markkinavoimille ei ole yhdentekevää keitä valitaan edustajiksi elimiin, jotka ”säätävät ja raamittavat” demokraattisen päätöksenteon ulottuvuutta.
Suomessa vielä 80-90-lukujen taitteessa porvaripuolueet halusivat määritellä yhteiskunnallisen tuotannon rajat, mitä yhteiskunta saa tai sen pitää tuottaa. Tuolta ”rajausvaatimukselta” EU-jäsenyys (-95) tipautti pohjan tai tarpeen pois, kaikki tuli kilpailuttaa direktiivein asetetuin ehdoin. Markkinavoimat olivat saaneet tahtomansa, demokratia astui taaksepäin, perääntyi. Markkinavoimat, finanssikapitalismi (pankit, rahoituslaitokset) sanelevat ehdot, joilla näkyvästi yhteiskunnan tilaa arvioidaan. Jos luottoluokitus ei ole kolmea aata, budjettiraami on pettänyt ja valtion velka kasvanut, niin demokratian alue on laajentunut. Tämä koskee koko julkishallintoa ja sen sosiaalisia toimia.
Markkinavoimat edellyttävät vakautta ja säästöjä julkishallinnolta, että sen oma ennustettavuus ja tuloksentekokyky olisi turvattu. Tästä syystä markkinavoimien ”tahtotila” on edustuksellisen demokratian vakaus ja sen asteittainen virkavaltaistaminen, luottamishenkilöiden ja hierarkioiden vaikutusvallan vähentäminen. Puoluehierarkiat eivät suodata ehdokkaiksi niitä, jotka kyseenalaistavat markkinavoimien pelikentän laajuuden demokraattisella uudistustahdolla esimerkiksi päivähoidossa, vanhusten huollossa, koulutuksessa ja opiskelussa.
Eduskunnan ei siis tule kyseenalaistaa EKP:n, euron tai pankkimaailman (finanssikapitalismi) suvereniutta edustaa ”markkinavoimia” ja sen sanella minkä ehtojen vallitessa yhteiskunnan on lupa kehittyä tai taantua. Näillä ehdoilla, rajoittavilla ”raameilla” käymme mittaamaan demokraattista voimaamme vaaliuurnilla niin eduskunnan kuin europarlamentinkin osalta, syveneekö markkinavetoisuus vai onnistuuko demokratian vastaisku.
11. maaliskuuta 2019
Hannu Ikonen
Lieksa
EDUSKUNNAN TULEE NAUTTIA MARKKINAVOIMIEN LUOTTAMUSTA
Markkinavoimat ajavat demokraattisen päätöksenteon tilaa yhä ahtaammaksi. Demokraattinen päätöksenteko ja edustuksellinen demokratia ovat kriisissä, äänestysprosentit laskevat. Yhä vähemmän on asioita, joista voidaan edustajien välityksellä päättää. Demokratian laatu ja laajuus lukitaan direktiivein, laein, budjettiraamein ”vakaiksi” ja tätä vakautta markkinavoimat edellyttävät kultakin päätöksentekotasolta. Budjetteja ei enää revitä auki lisätalousarvioin tai kunnissa talousarvioylityksin vaan toiminta sopeutetaan markkinavoimien edellyttämään tilaan vaikka demokraattinen muutostahto muuta edellyttäisi.
Kevään eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa päätetään demokraattisen päätöksenteon tilan laajentamisesta tai kaventamisesta, markkinavoimien toimiessa demokratian vastapoolina, yhtiöiden hallituksiin demokratia ei ulotu. ”Yhtiöiden hallitusten päätöksenteko” on päästetty tunkeutumaan kaikille – enemmän tai vähemmän – perinteisen demokratian hallitsemille alueille, joiden varaan hyvinvointi on rakennettu. Markkinavoimat syventävät osuuttaan yhteiskunnallisessa palvelutuotannossa alueella, joka ulottuu lasten päivähoidosta vanhusten hoivaan ja kaikkeen siltä väliltä. Markkinavoimille ei ole yhdentekevää keitä valitaan edustajiksi elimiin, jotka ”säätävät ja raamittavat” demokraattisen päätöksenteon ulottuvuutta.
Suomessa vielä 80-90-lukujen taitteessa porvaripuolueet halusivat määritellä yhteiskunnallisen tuotannon rajat, mitä yhteiskunta saa tai sen pitää tuottaa. Tuolta ”rajausvaatimukselta” EU-jäsenyys (-95) tipautti pohjan tai tarpeen pois, kaikki tuli kilpailuttaa direktiivein asetetuin ehdoin. Markkinavoimat olivat saaneet tahtomansa, demokratia astui taaksepäin, perääntyi. Markkinavoimat, finanssikapitalismi (pankit, rahoituslaitokset) sanelevat ehdot, joilla näkyvästi yhteiskunnan tilaa arvioidaan. Jos luottoluokitus ei ole kolmea aata, budjettiraami on pettänyt ja valtion velka kasvanut, niin demokratian alue on laajentunut. Tämä koskee koko julkishallintoa ja sen sosiaalisia toimia.
Markkinavoimat edellyttävät vakautta ja säästöjä julkishallinnolta, että sen oma ennustettavuus ja tuloksentekokyky olisi turvattu. Tästä syystä markkinavoimien ”tahtotila” on edustuksellisen demokratian vakaus ja sen asteittainen virkavaltaistaminen, luottamishenkilöiden ja hierarkioiden vaikutusvallan vähentäminen. Puoluehierarkiat eivät suodata ehdokkaiksi niitä, jotka kyseenalaistavat markkinavoimien pelikentän laajuuden demokraattisella uudistustahdolla esimerkiksi päivähoidossa, vanhusten huollossa, koulutuksessa ja opiskelussa.
Eduskunnan ei siis tule kyseenalaistaa EKP:n, euron tai pankkimaailman (finanssikapitalismi) suvereniutta edustaa ”markkinavoimia” ja sen sanella minkä ehtojen vallitessa yhteiskunnan on lupa kehittyä tai taantua. Näillä ehdoilla, rajoittavilla ”raameilla” käymme mittaamaan demokraattista voimaamme vaaliuurnilla niin eduskunnan kuin europarlamentinkin osalta, syveneekö markkinavetoisuus vai onnistuuko demokratian vastaisku.
11. maaliskuuta 2019
Hannu Ikonen
Lieksa
Kommentit
Lähetä kommentti